Huijaussoitot lisääntyneet

Ulkomailta tulevien huijaussoittojen määrä on kasvanut – vinkkejä suojautumiseen

Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n mukaan ulkomailta tulevat huijaussoitot ovat lisääntyneet viime aikoina. Tuntemattomista numeroista tulevien puheluiden ja viestien kanssa on syytä olla tarkkana, sillä toisinaan huijausyritykset vaikuttavat yllättävän uskottavilta. Traficom velvoittaa operaattoreita estämään huijauspuheluita ja suomalaisten matkapuhelinnumeroiden väärentämistä. Operaattorit torjuvatkin valtavan määrän huijausviestejä ja -puheluita päivittäin. Silti kaikkia huijauksia ei pystytä millään estämään, minkä vuoksi jokaisen…

etätöiden tietoturvavinkit

Tietoturvavinkit etätyöntekijälle

Kesällä moni työssäkäyvä suuntaa mökille tekemään etätöitä. Mobiiliverkoissa riittää kaistaa myös vilkkailla mökkipaikkakunnilla. Tietoturvaan liittyvät periaatteet tulee kuitenkin huomioida myös toimiston ulkopuolella. Ennen kuin lähdet mökkireissulle, on tärkeää tutustua oman työnantajan laatimaan etätyöohjeistukseen, muistuttaa Telia Cygaten tietoturvapäällikkö Henry Kylänlahti. Lisäksi on hyvä varmistaa toimistolla, että työlaitteiden päivitykset ovat ajan tasalla. Kylänlahti painottaa, että laitteiden päivittäminen…

tietomurrot uhkaavat

Tietomurrot uhkaavat yhä useampia

Viime kuukausien aikana olemme todistaneet useita laajoja tietomurtoja, jotka ovat vaikuttaneet miljooniin ihmisiin ympäri maailmaa. Merkittävänä esimerkkinä on toukokuussa tapahtunut Ticketmaster-lipunmyyntijärjestelmän tietomurto, jossa hakkeriryhmä ShinyHunters kertoi päässeensä käsiksi 560 miljoonan käyttäjän tietoihin. Tietomurron seurauksena käyttäjät ovat altistuneet tietojenkalasteluyrityksille, joissa hyödynnetään varastettuja yhteystietoja.

Teemu Mäkelä

Tutkimuksen mukaan yhä harvempi suomalainen uskoo tunnistavansa kyberhuijauksen

Tuore tutkimus paljastaa huolestuttavan trendin: suomalaisten itseluottamus kyberhuijausten tunnistamisessa on laskussa, erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Elisa Oyj:n teettämän valtakunnallisen tutkimuksen mukaan myös huoli työnantajan altistamisesta kyberhyökkäyksille kasvaa, ja 40 prosenttia suomalaisista kertoo välttelevänsä digitaalisten palveluiden käyttöä maailmantilanteen vuoksi enemmän kuin aikaisemmin.